säännöt hirviseurueille

  1. Hirvenmetsästys toteutetaan kahtena seurueena. Pyyntiin aikova voi kuulua kumpaan seurueeseen tahansa. Käytettävissä olevat luvat kuten myös pyyntialue jaetaan vuosittain seurueiden lihaosuuksien mukaan. Seurueiden välinen raja on kuitenkin ainoastaan viitteellinen. Metsästykseen lähtö tapahtuu ns. omalta puolelta mutta tilanteen sitä vaatiessa pyynti voidaan ulottaa toisen seurueen alueelle, kuitenkaan häiritsemättä toisen seurueen pyyntiä. Jommankumman seurueen jo käytettyä lupamääränsä pyyntiä jatkava seurue saa ottaa koko seuran alueen käyttöönsä. Ns. hidasteleminen tavoitteena estää toisen seurueen pyynti koko alueella on kielletty. Edellä mainitut asiat valvoo ja määrittelee hirvijaosto. mahdolliset erimielisyydet ratkaisee metsästysseuran johtokunta.
  2. Seurueilla on käytössä ns. tasavertaisten johtajien malli. Johtajien toimikausi on yksi vosi. Uudet jäsenet hirvijaostoon valitsee seuran vuosikokous.
  3. Metsästyskauden aloitusajankohta päätetään kokouksessa, jossa seurueet perustetaan. Päätöksen tekee hirvijaos kuultuaan ensin kokouksen enemmistön mielipiteen.
  4. Metsästyksessä noudatetaan tasavertaisuusperiaatetta eli kaikilla seurueiden jäsenillä on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet.
  5. Seurueiden normaalit metsästyspäivät ovat metsästyskauden viikonvaihteet (la - su). Muina päivinä tapahtuvasta metsästyksestä päättää metsästyksen johtaja kuultuaan ensin seurueensa enemmistön mielipiteen.
  6. Metsästyksen ensimmäisen viikonlopun saalis jaetaan kaikkien lupamaksun maksaneiden kesken. Seuraavina viikonloppuina on vain pyyntiin osallistuvilla oikeus lihaosuuteen (yksi päivä = puoli osuutta). Myös muu seurueiden hyväksi tapahtunut toiminta esim. peijaisjärjestelyt voidaan laskea pyyntipäiväksi. Asiasta päättää hirvijaos.
  7. Seurueiden saalis jaetaan erikseen. lihaosuudet jaetaan arpomalla. Hirvijaosto valvoo ja vastaa että tasapuolisuutta noudatetaan.
  8. Hirvikoirien käytöstä ja käyttövuoroista on sovittava etukäteen. Ehdotonta tasapuolisuutta on noudatettava. Tulkintatilanteet ratkaisee metsästyksen johtaja tasapuolisuutta noudattaen.
  9. Jokaisen metsästykseen ampujana osallistuvan on hankittava riittävä ampumataito. Metsästysseura edellyttää vähintään kuusi (6) laukausta liikkuvaan hirvikuvioon.
  10. Metsästyksen johtaja ilmoittaa metsästyksen yhteydessä tapahtuvista metsästyslainsäädännön rikkomuksista viranomaisille. Seuran sääntöjen, hyvien metsästystapojen ja metsästyksen johtajan määräysten rikkomisen käsittelee hirvijaos. Mahdollisten rangaistusten tulee olla tasapuolisia ja perusteltuja.
  11. Seurueiden jäsenet ovat velvollisia osallistumaan metsästyksen oheistoimintoihin kykyjensä mukaan. Esim. saaliin käsittely, lihanjako, kämpän siivous, peijaisjärjestelyt ym.
  12. Seurueet järjestävät peijaiset vuosittain kyläläisille ja maanvuokraajille. Peijaispäivä ei ole pyyntipäivä.
  13. Metsästysseura antaa kesäkokouksessaan suosituksen ammuttavien hirvien ikä- ja sukupuolijakaumasta. Tästä kuten myös mahdollisesta pankkijärjestelmän käytöstä päättää hirvijaos.
  14. Muut itse metsästystapahtumiin liittyvät säännöt ja suositukset seurueille hoitaa metsästyksen johtaja vuosittain.
  15. Tämä hirvenmetsästyssääntö kumoaa mahdolliset aiemmat säännöt ja sopimukset. Hirvenmetsästyssääntö käsitellään ja vahvistetaan vuosittain seuran kokouksessa.